Olenko itsekäs lähitiessäni yksin ilman perhettä tänne maailman ääriin fillaroimaan?? Miksi jätän oman perheeni hetkeksi ilman minua ?
Aamu Helsingissä oli pilvinen mutta se aurinko sieltä vain nousi . Kello 10 starttasimme tiimin voimin kohti olympiastadionia. Minä jopa itse rasvaisin omat fillarin ketjut. Wau.
Kai se oli pakko tehdä, koska miäs ei ollut mukana.
Olympiastadionilta lähdimme kohti Kansalaistoria, jossa tapasimme muut Suomen tiimit. Täällä vasta tajusin, mihin olen ryhtynyt. Puheita, juhlallisuuksia . Poliisisaattueessa kohti satamaa. Ei helvetto, kyyneleet silmissä ja tajuaminen, miksi.
Niin olenko liian itsekäs?? En. En olisi myöskään ilman perheeni tukea tähän pystynyt. Ilman mieheni kannustamista ja tukea en olisi tässä . Hän jos kuka tietää, miksi olen täällä ja mitä projekti minulle merkitsee. Olemme tiimi, joka on hioutunut yhteen❤️
Lapset.. Kotoa aamulla viesti :" äiti .onko perse ruvella ?". Ihanan teinin rakkauden osoitus . Toinen lähettää viestiä Wäinöstä ja siitä, miten haluaa uuden hevosen. Voi Wäinö❤️. Voi mun lapset .
En siis koe olevani itsekäs vaan onnekas. Minulla on upea perhe, joka tukee minua . Rakastan heitä yli kaiken . Ilman heitä en olisi tässä.
Matka jatkuu nyt lautalla Saksaan. Huomenna klo 2130 siellä ja vain lyhyt polkaisi ..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti