Aamulla kello soitti 6:15 paikallista aikaa. Enkö oikeasti saa enää yhtään ottaa unta ? Et saa, ajovaatteet päälle ja aamupalalle . Tavarat reippaasti mukaan ja menoksi .
Ihanaa ja vielä kerran ihanaa. Irtohiat ja irtopuntit saivat jäädä. Täällä oli kesä.
Päivä ajettiin lähes 30 asteen helteessä. Reittimme kulki Travelmündrstä Verdeniin. Kokonaisuuden pituudeksi tuli 190 km. Huoltomme toimii mielettömän upeasti . Tosin minulla on matkassa omat urheilujuomat, joita olen tottunut jo kotona käyttämään.
Matka taittui nopeasti, tasaisesti syöden ja juoden . Nestettä tuli kerrankin nautittua
Kunnolla. Matkalla upeita pikkukyliä, ihania isoja baanoja päästellä jne. Tästähän oppii nauttimaan .
Sanoin jossain vaiheessa, että tämä on matka omaan itseeni sekä kunnioitus omaa äitiäni kohtaan..
Elimme vappuaattoa 2007. Paistoin kotona munkkeja. Sain isältäni puhelun, jossa pyysi minua tulemaan lapsuuteni kotiin . Enhän voinut lähteä, koska munkit palaisivat . Ihana anoppini tuli taas apuun ja pääsin tai jouduin kuuntelemaan isän factaa äidin tilanteesta. Äidin, joka oli jo pitkään potenut ongelmia vatsansa kanssa. Hän oli saanut diagnoosin munasarjasyöpä. Pahin, mitä voi koskaan naiselle ajatella. Hiiteen uskomukset siitä, että terve elämä ja aikaiset raskaudet voivat ennaltaehkäistä syöpää. Paskat sanon minä.
Äitini oli minulle tietyllä tapaa vieras ihminen . En tuntenut häntä kuten veljeni ja sisareni. En koskaan ollut hänelle hyvä. En luullut hänen suustaan sanoja, joilla olisin jaksanut tai sanoja rakkaudesta. Hän näytti tunteensa teoilla.
Emme ehtineet puhua asioita kuntoon. Tekisin tämän nyt, mikäli minulla olisi siihen mahdollisuus💕
Ajoittain toivon, että olisin voinut olla omat lapseni. Lapseni, h
Joille äiti oli mummu isoilla kirjaimilla...
Niin paljon jäi sanomatta mutta uskon hänen näkevän pilven reunalta matkani. Toivon hänen olevan minusta ylpeä edes tänään.
Äiti lähti enkeliksi lokakuussa 2007. Enkelit tekivät hänelle viitan ja villasukat, joiden avulla hän lensi.. Näin kertoi ihana Walma.
Nyt nainen unta kaaliin. Aamulla matka jatkuu klo 730. Ajettavana vain 170 km. Huomennakin paistaa aurinko🌞
Kotona lähes kaikki hyvin: miästä pisti eilen amppari silmään ja silmä turvoksissa. Walmalla suuri hevoskuume, IsoW kaipaa mua tekemään ruokaa jne. Tähän kaikkeen mua tarvitaan. Vielä on 6 päivää kunnes tapaamme ❤️
sunnuntai 10. heinäkuuta 2016
lauantai 9. heinäkuuta 2016
Matka jatkuu
Matka kohti Pariisia on käynnissä .
Eilen kokoonnuimme koko Suomen porukan kanssa Kansalaistorille, jossa oli settiin kuuluvat seremoniat. Saimme ajaa poliisien saattelemana satamaan . Tämä saattue laittoi minut vasta miettimään , mitä suurta olen tekemässä. Suurta itselle mutta tavallaan pientä mutta suurta asiaa suöpälapsien hyväksi . Kyyneleet silmissä rullailua fillarilla.
Jokaisessa meissä on se heikoin lenkki. Huomaan itsessäni sen olevan sosiaalisuus. En vain jaksa olla sosiaalinen jatkuvasti. Haluan olla yksin kuten nyt istuessani laivan kannella ja miettien asioita .
Kotona kaikki hyvin. Tiedän heidän pärjäävän, ovathan lapseni jo isoja. Ovat isoja mutta ovat silti minulle kaikki. Tiedän, että pitäisi jo hiljalleen antaa heille jo luvan kasvaa irti itsestäni mutta mutta.. Lapsen kasvaminen ei ole vaikea prosessi vain lapselle , nuorelle vaan myös meille vanhemmille . Joku sanoi minulle, että päästä jo irti . Kyllä ne pärjää . Pärjääjän he mutta ... Lapset eivät ole olleet minulle itsestään selvyys ja ehkä sen takia haluan jarruttaa omassa päässäni heidän itsenäistymistään. En halua vielä päästää heitä lentoon vaikka ehkä pitäisi ..
Miäs pärjää..totuus on ettemme ole olleet suhteemme aikana ikänään erossa 10 päivää kuten nyt.. Se toisen kaipuu tuohon arkeen ja vierelle on vain kova. Ehkä minulle on tarve kokea sana ikävä . Walman sanoin:" ei ikävää ilman rakkautta".
Mietin eilen työuraani sairaalassa . Opin yhden ison asian; jokainen on tärkeä jollekin vanhemmalle . Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja rakas juuri sellaisena kuin hän on juuri nyt.
Eilen kokoonnuimme koko Suomen porukan kanssa Kansalaistorille, jossa oli settiin kuuluvat seremoniat. Saimme ajaa poliisien saattelemana satamaan . Tämä saattue laittoi minut vasta miettimään , mitä suurta olen tekemässä. Suurta itselle mutta tavallaan pientä mutta suurta asiaa suöpälapsien hyväksi . Kyyneleet silmissä rullailua fillarilla.
Jokaisessa meissä on se heikoin lenkki. Huomaan itsessäni sen olevan sosiaalisuus. En vain jaksa olla sosiaalinen jatkuvasti. Haluan olla yksin kuten nyt istuessani laivan kannella ja miettien asioita .
Kotona kaikki hyvin. Tiedän heidän pärjäävän, ovathan lapseni jo isoja. Ovat isoja mutta ovat silti minulle kaikki. Tiedän, että pitäisi jo hiljalleen antaa heille jo luvan kasvaa irti itsestäni mutta mutta.. Lapsen kasvaminen ei ole vaikea prosessi vain lapselle , nuorelle vaan myös meille vanhemmille . Joku sanoi minulle, että päästä jo irti . Kyllä ne pärjää . Pärjääjän he mutta ... Lapset eivät ole olleet minulle itsestään selvyys ja ehkä sen takia haluan jarruttaa omassa päässäni heidän itsenäistymistään. En halua vielä päästää heitä lentoon vaikka ehkä pitäisi ..
Miäs pärjää..totuus on ettemme ole olleet suhteemme aikana ikänään erossa 10 päivää kuten nyt.. Se toisen kaipuu tuohon arkeen ja vierelle on vain kova. Ehkä minulle on tarve kokea sana ikävä . Walman sanoin:" ei ikävää ilman rakkautta".
Mietin eilen työuraani sairaalassa . Opin yhden ison asian; jokainen on tärkeä jollekin vanhemmalle . Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja rakas juuri sellaisena kuin hän on juuri nyt.
perjantai 8. heinäkuuta 2016
Itsekäs ??
Olenko itsekäs lähitiessäni yksin ilman perhettä tänne maailman ääriin fillaroimaan?? Miksi jätän oman perheeni hetkeksi ilman minua ?
Aamu Helsingissä oli pilvinen mutta se aurinko sieltä vain nousi . Kello 10 starttasimme tiimin voimin kohti olympiastadionia. Minä jopa itse rasvaisin omat fillarin ketjut. Wau.
Kai se oli pakko tehdä, koska miäs ei ollut mukana.
Olympiastadionilta lähdimme kohti Kansalaistoria, jossa tapasimme muut Suomen tiimit. Täällä vasta tajusin, mihin olen ryhtynyt. Puheita, juhlallisuuksia . Poliisisaattueessa kohti satamaa. Ei helvetto, kyyneleet silmissä ja tajuaminen, miksi.
Niin olenko liian itsekäs?? En. En olisi myöskään ilman perheeni tukea tähän pystynyt. Ilman mieheni kannustamista ja tukea en olisi tässä . Hän jos kuka tietää, miksi olen täällä ja mitä projekti minulle merkitsee. Olemme tiimi, joka on hioutunut yhteen❤️
Lapset.. Kotoa aamulla viesti :" äiti .onko perse ruvella ?". Ihanan teinin rakkauden osoitus . Toinen lähettää viestiä Wäinöstä ja siitä, miten haluaa uuden hevosen. Voi Wäinö❤️. Voi mun lapset .
En siis koe olevani itsekäs vaan onnekas. Minulla on upea perhe, joka tukee minua . Rakastan heitä yli kaiken . Ilman heitä en olisi tässä.
Matka jatkuu nyt lautalla Saksaan. Huomenna klo 2130 siellä ja vain lyhyt polkaisi ..
Aamu Helsingissä oli pilvinen mutta se aurinko sieltä vain nousi . Kello 10 starttasimme tiimin voimin kohti olympiastadionia. Minä jopa itse rasvaisin omat fillarin ketjut. Wau.
Kai se oli pakko tehdä, koska miäs ei ollut mukana.
Olympiastadionilta lähdimme kohti Kansalaistoria, jossa tapasimme muut Suomen tiimit. Täällä vasta tajusin, mihin olen ryhtynyt. Puheita, juhlallisuuksia . Poliisisaattueessa kohti satamaa. Ei helvetto, kyyneleet silmissä ja tajuaminen, miksi.
Niin olenko liian itsekäs?? En. En olisi myöskään ilman perheeni tukea tähän pystynyt. Ilman mieheni kannustamista ja tukea en olisi tässä . Hän jos kuka tietää, miksi olen täällä ja mitä projekti minulle merkitsee. Olemme tiimi, joka on hioutunut yhteen❤️
Lapset.. Kotoa aamulla viesti :" äiti .onko perse ruvella ?". Ihanan teinin rakkauden osoitus . Toinen lähettää viestiä Wäinöstä ja siitä, miten haluaa uuden hevosen. Voi Wäinö❤️. Voi mun lapset .
En siis koe olevani itsekäs vaan onnekas. Minulla on upea perhe, joka tukee minua . Rakastan heitä yli kaiken . Ilman heitä en olisi tässä.
Matka jatkuu nyt lautalla Saksaan. Huomenna klo 2130 siellä ja vain lyhyt polkaisi ..
torstai 7. heinäkuuta 2016
Miksi??
Moni on kysynyt, miksi teen tämän retken? Tätä mietin tänään ajaessani kohti Helsinkiä. Omien ajatusten kanssa lähes 190 km, 6h 42 min fillarin selässä. Taustalla pohdinta, miten kotona menee..
Noh. Aamu alkoi miähen viedessä mut Pirkkalan Veholle, jossa odottivat ne 30 ihmistä joiden kanssa vietän seuraavat päivät. Pakkausta autoon, kuvia jne.
Matka jatkui Laukontorille, jossa oli lähtöseremoniat. Tuolle miehelleni ilmoitin ettei tarvitse enää tulla Laukontorille mua itkettämään vaan voi ihan rauhassa jatkaa työtään. Samalla Laukontorilla kuitenkin kaipasin häntä.
Matkan poljin lähes kokonaan Mervin vieressä mutta hiljaisuus oli seuraamme. Minä en tunnetusti ole kovin sosiaalista tyyppiä vapaa-ajalla vaan olen lähinnä omissa ajatuksissani. Ajatuksissa, joita jaan vain lähimmilleni eli omalle perheelle ja lähimmille ystävilleni, mm. Hannalle .
Miksi? Miksi siis teen tämän retken?? No. Olen aloittanut joskus terveydenhoitaja opiskelijana lasten osastojakson Taysin lastenosasto 6:lla eli osastolla, jossa hoidetaan mm. syöpää sairastuneita lapsia ja nuoria. Tämän jakson jälkeen urani vaihtui lasten sairaanhoitajaksi. Tuo paikka tuli minulle myöhemmin vielä tutuksi työpaikkana.
Toinen syy, miksi teen tämän on yksinkertaisesti oman äidin menettäminen syövälle. Tämä matka on myös kunnia hänelle.
Tottakai etsin myös omaa itseäni ja pohdin, mikä minulle on tärkeintä. Kai tämä on vaellus omaan itseeni.
Tänään siis poljimme Helsinkiin lähes 190 km. Keskivauhti oli 26 km/h, max 57 km/h. Cadenssi oli 64, pyrin pyörittämään 80-85 kierroksilla. Keskisykkeet 135. Venlan viimeistely ohjeilla homma toimi hyvin ja jopa join matkan aikana. Yes, jotain oon oppinut. Hyvä minä. Tänään satoi vain pienen hetken. Huomenna matka jatkuu Saksaan lautalla, ajoa vain noin 20 km. Tapaamme muiden tiimien kanssa aamulla ja matkustamme yhdessä Saksan puolelle.
Illalla vielä puhelu kotiin, kaikki kunnossa. Nyt nainen on väsynyt, muutamat venyttelyt ja se on siinä.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/syopalapsille-rahaa-keraava-pyorajoukkue-starttasi-tampereelta-lounastauolle-matkaa-100-kilometria/
Noh. Aamu alkoi miähen viedessä mut Pirkkalan Veholle, jossa odottivat ne 30 ihmistä joiden kanssa vietän seuraavat päivät. Pakkausta autoon, kuvia jne.
Matka jatkui Laukontorille, jossa oli lähtöseremoniat. Tuolle miehelleni ilmoitin ettei tarvitse enää tulla Laukontorille mua itkettämään vaan voi ihan rauhassa jatkaa työtään. Samalla Laukontorilla kuitenkin kaipasin häntä.
Matkan poljin lähes kokonaan Mervin vieressä mutta hiljaisuus oli seuraamme. Minä en tunnetusti ole kovin sosiaalista tyyppiä vapaa-ajalla vaan olen lähinnä omissa ajatuksissani. Ajatuksissa, joita jaan vain lähimmilleni eli omalle perheelle ja lähimmille ystävilleni, mm. Hannalle .
Miksi? Miksi siis teen tämän retken?? No. Olen aloittanut joskus terveydenhoitaja opiskelijana lasten osastojakson Taysin lastenosasto 6:lla eli osastolla, jossa hoidetaan mm. syöpää sairastuneita lapsia ja nuoria. Tämän jakson jälkeen urani vaihtui lasten sairaanhoitajaksi. Tuo paikka tuli minulle myöhemmin vielä tutuksi työpaikkana.
Toinen syy, miksi teen tämän on yksinkertaisesti oman äidin menettäminen syövälle. Tämä matka on myös kunnia hänelle.
Tottakai etsin myös omaa itseäni ja pohdin, mikä minulle on tärkeintä. Kai tämä on vaellus omaan itseeni.
Tänään siis poljimme Helsinkiin lähes 190 km. Keskivauhti oli 26 km/h, max 57 km/h. Cadenssi oli 64, pyrin pyörittämään 80-85 kierroksilla. Keskisykkeet 135. Venlan viimeistely ohjeilla homma toimi hyvin ja jopa join matkan aikana. Yes, jotain oon oppinut. Hyvä minä. Tänään satoi vain pienen hetken. Huomenna matka jatkuu Saksaan lautalla, ajoa vain noin 20 km. Tapaamme muiden tiimien kanssa aamulla ja matkustamme yhdessä Saksan puolelle.
Illalla vielä puhelu kotiin, kaikki kunnossa. Nyt nainen on väsynyt, muutamat venyttelyt ja se on siinä.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/syopalapsille-rahaa-keraava-pyorajoukkue-starttasi-tampereelta-lounastauolle-matkaa-100-kilometria/
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Tänään
*Perheen ruoat viikoksi kunnossa
*Koirille reippaasti ruokaa ja luita
*Omat tavarat kunnossa
*Ikävä alkamassa
Näillä tsekkauksilla siis tänään jatkettu omaa unelmaa.. Huomenna klo 07:00 hyppään autoon ja rakas mieheni vie minut ja ihanan Härren sekä muut tavarani Tampereelle. Suuntana huomenna Helsinki, josta matka perjantaina jatkuu lautalla Saksan puolelle. Huomisesta alkaa myös laskenta oman perheen näkemisestä...
http://www.team-rynkeby.fi/live-fi.aspx Täältä voit seurata matkaamme..
*Koirille reippaasti ruokaa ja luita
*Omat tavarat kunnossa
*Ikävä alkamassa
Näillä tsekkauksilla siis tänään jatkettu omaa unelmaa.. Huomenna klo 07:00 hyppään autoon ja rakas mieheni vie minut ja ihanan Härren sekä muut tavarani Tampereelle. Suuntana huomenna Helsinki, josta matka perjantaina jatkuu lautalla Saksan puolelle. Huomisesta alkaa myös laskenta oman perheen näkemisestä...
http://www.team-rynkeby.fi/live-fi.aspx Täältä voit seurata matkaamme..
Minä
Olen reilut nelikymppinen kahden lapsen liikuntaan hurahtanut äiti, joka ansaitsee elantonsa toimimalla opettajana Tredussa.
Perheeseemme kuuluvat maailman ihanin miäs, kaksi koiraa sekä ihana hevonen.
Kesällä 2014 päätin lopettaa juoksemisen, taustalla oli monen monta maratatonia. Juoksu vain ei napannut yhtään enää. Olin lähes kaksi kuukautta aktiivista liikuntaa harrastamatta. Totuus on, että lapsillani meni hermo. Piti uudelleen miettiä, mitä teen. Tarvotsen jonkin tavoitteen, jotta jaksan systemaattisesti treenata. Ursula, maailman paras hieroja, innosti minut mukaan Trivateamion toimintaan. Ensi elokuussa tulee täyteen kaksi vuotta Venlan valmennuksessa. Unelma elää ehkä ensi vuonna,
Matka unelmaan on ollut pitkä. En osannut vaparia oikeastaan yhtään aloittaessani. Uinti on edelleen hidasta mutta onnistuu ja siitä on tullut lempilajini. Fillarointi on yes ja samoin tottakai juoksu. Viikossa treenitunteja tulee noin 10-15h.
Tiedän tämän olevan raadollista ja sitoutumista vaativaa touhua mutta.. olen voittanut tässä hommassa itseni sekä sairauden, joka kulki monen monta vuotta elämässäni...
Huomenna ... huomenna hyppään fillarin selkään. Yksi unelma on alkamassa... Siitä vielä lisäää tänään.
Maikku
Perheeseemme kuuluvat maailman ihanin miäs, kaksi koiraa sekä ihana hevonen.
Kesällä 2014 päätin lopettaa juoksemisen, taustalla oli monen monta maratatonia. Juoksu vain ei napannut yhtään enää. Olin lähes kaksi kuukautta aktiivista liikuntaa harrastamatta. Totuus on, että lapsillani meni hermo. Piti uudelleen miettiä, mitä teen. Tarvotsen jonkin tavoitteen, jotta jaksan systemaattisesti treenata. Ursula, maailman paras hieroja, innosti minut mukaan Trivateamion toimintaan. Ensi elokuussa tulee täyteen kaksi vuotta Venlan valmennuksessa. Unelma elää ehkä ensi vuonna,
Matka unelmaan on ollut pitkä. En osannut vaparia oikeastaan yhtään aloittaessani. Uinti on edelleen hidasta mutta onnistuu ja siitä on tullut lempilajini. Fillarointi on yes ja samoin tottakai juoksu. Viikossa treenitunteja tulee noin 10-15h.
Tiedän tämän olevan raadollista ja sitoutumista vaativaa touhua mutta.. olen voittanut tässä hommassa itseni sekä sairauden, joka kulki monen monta vuotta elämässäni...
Huomenna ... huomenna hyppään fillarin selkään. Yksi unelma on alkamassa... Siitä vielä lisäää tänään.
Maikku
Tilaa:
Kommentit (Atom)